Ihmisellä on hyvä olla oma piilopaikkansa. Se on paikka jossa voi purata ajatuksiaan ja oloaan, joita on kätkenyt sisälleen. Kun on esittänyt kaiken olevan hyvin. Kun on aamulla meikannut kasvonsa nätiksi, piilottanut värien alle väsymyksen ja huolten merkit, kun on kovettanut itsensä jotta jaksaa tulevan päivän koettelemukset murtumatta. Kulkenut ihmisten joukossa ja viettänyt aikaa läheistensä parissa. Kun on iltaa kohden väsynyt pitämään suojamuuria yllä. Kun ajatukset ovat lähteneet harhailemaan ja huomannut vain tuijottavansa televisiota tai kirjaa siitä mitään näkemättä ajatustensa vallassa tai havahtumalla ettei ole kuullut keskustelukumppaninsa sanoja aikoihin.  Kun on odottanut että saa pistää kotona ulko-oven selkänsä takana kiinni tietäen että päivä on ohi ja voi hengittää. Että ajatukset ja tunteet ovat vapaat.

  Tätä ovat päiväni joskus. Tätä ne ovat olleet viime aikoina. 

 

Olen nuori nainen joka vasta opettelee elämään. Kuin lapsi joka opettelee kävelemään haparoin minäkin askeleissani ja välillä kaadun. On hetkiä jolloin tuntuu kun voisin antaa periksi ja jäädä vain paikalleni istumaan. On hetkiä jolloin yritän sinnikkäästi vaikka jalkoihin sattuu ja terävät kivet raapivat ihoa rikki verisille naarmuille. Hetkiä jolloin annan muiden tukea ja hetkiä jolloin otan itse toisen kädestä kiinni. Hetkiä kun pyydän apua. Hetkiä jolloin hätistän avuntarjoajat kauas aivan kuin heidän kosketuksensa sattuisi. Hetkiä kun en osaa enkä pysty ja vaivun omaan katkeruuteeni ja melankoliaan jäätyäni yksin ajettuani muut pois. 

 

Olen vaikea ihminen ja olen päättänyt kesyttää itseni.  Kasvaminen ja asioiden kohtaaminen ja oppiminen voi sattua mutta uskon kaiken lopulta olevan sen arvoista. "Kasvukipuja." on paikka jossa puran asioita joita koen tarpeelliseksi ja vain aika näyttää millainen tästä paikasta lopulta muodostuu. Ilon ja onnen aiheet, asiat ja tapahtumat voivat jäädä vähiksi, mutta se ei tarkoita sitä ettei niitä elämässäni ole.