Olen rakastunut. Sen ja varsinkin tunteen syvyyden myöntäminen vaatii vielä vähän totuttelua ja ehkä tämä on ihan hyvä paikka harjoitella sen ilmaisemista. Kuoppainen tie on takana ja edessä olevasta en tiedä. Ehkä se on se keväinen aurinko joka häikäisee niin paljon ettei näe minkälaista maastoa on edessä päin?

 Rakastunut olotila, voiko sitä sanoin oikein edes selittää? Tai sitä tunnetta kun toinen vain on siinä lähellä ja ottaa kädestä kiinni tai pistää käden suojelevasti ja omistavasti toisen ympärille?

 Kaiken pitäisi siis olla hyvin. Kevät tulossa ja kevättä rinnassa ja vieressä rakas ihminen. Mutta ei se ole niin helppoa. Ei minulle. On syitä minkä vuoksi ensin pidin suhteessa tietynlaista etäisyyttä kun yritettiin tasoittaa sitä kuoppaista tietä. Mua pelottaa! Ehkä olen ajan kuluessa vähän padonnutkin tunteitani koska "yhteisen historian" aikana tulleet arvet on vielä hyvässä muistissa samoin kuin syyt niihin. Olemme käyneet arpia yhdessä läpi mutta ehkä jotkin tähän liittyvät asiat vain sitten ovat sellaisia jotka tarvitsevat sitä aikaa. Aikaa ja tekoja. Teoilla on niin iso merkitys. Sanat ovat kuin lupaus mutta vasta se teko todistaa ne.

 On pelottanut lähteä tähän "juttuun" mukaan koska jos menneisyys vähääkään tulevaa näyttää niin saan vain turpaani ja tällä kertaa niin pahasti etten ole ikinä missään tilanteessa. Ainahan suhteissa voi tapahtua mitä vain ja vaikka alku näyttäisikin hyvältä niin lopulta tiet erkanevat syistä tai toisista, yhteisistä päätöksistä tai toisen osapuolen halusta. Se on aina se riski mikä on otettava kun lähtee suhteeseen. Ymmärrän toki sen mutta olen vaikea ja on asioita mitkä vaivaavat niin se kaikki tekee tästä vielä entistä vaikeampaa. Pahin pelko on että kun vihdoinkin olen pääsemässä tai päässyt eroon tietyistä ajatuksista etc. niin sitten tapahtuu jotain ja satutan itseni kovemmin kuin koskaan ennen. Että toinen ei olekaan varma tai ei halua tai mikä pahinta olisi löytänyt jonkun toisen. Tiedostan toisaalta että niin voi tapahtua missä suhteessa tahansa ja on mahdollista sekin että olenkin itse se joka ajan kuluessa ei enää näekään meitä yhdessä.  Se on elämää. Pitäisi vain olla ajattelematta noita asioita ja antaa tunteiden viedä ja katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

 Suhteet eivät ole sillä tavalla mielestäni täysin verrattavissa koska niihin vaikuttaa niin moni asia. Tilanteet muutenkin mutta myös ikä. Olen suhteissani aina ollut tosissani mutta iän myötä niihin on kuitenkin tullut erilaista merkitystä. Teini-ikäisenä vakavalta tuntunut suhde ei tuntuisi siltä enää tänä päivänä. Tämä nykyinen tuntuu siltä oikealta. Tunne suhteesta ja koko ihmisestä on sellainen että uskaltaisin jopa sanoa että on jotain erilaista ja jotain mitä en ole ennen tuntenut ja kokenut. Ensimmäistä kertaa tunnen halua muuttaa toisen kanssa yhteen asumaan. Ei niin että olisi juuri nyt ajankohtainen asia tai toisaalta mahdollistakaan mutta kuitenkin tulevaisuudessa. Toive ja ajatus yhteisestä kodista ja yhteisen arjen pyörittämisen aloittamisesta tuntuu hyvältä ja oikealta. En ole aiemmin tuntenut näin ja sen tiedostaminen tässä jokin aika sitten vähän pääsi yllättämään itseni. Aiemmin ajatus yleisesti jonkun kanssa asumisesta tuntui kaukaiselta, sellaiselta että "sitten joskus", ja joskus jopa vähän ahdistavalta koska olen ihminen joka kaipaa tai ainakin olen kaivannut sitä aivan omaa aikaa ja rauhaa. Että on ollut se paikka, oma koti, jossa saa olla aivan rauhassa. Nyt ajatus kodin jakamisesta toisen kanssa ei tunnukaan enää niin huonolta.

 Tällä hetkellä positiiviset ajatukset on "negatiivisia" enemmän vallassa. Asiat näyttää vähän valoisammilta kuin eilen. Mutta varmasti ne epävarmuuden hetket etc. sieltä vielä tulevat. Matkalla otsikosta tähän riville on olo muuttunut vähän paremmaksi. Ehkä tämä paikka tosiaan sitten tehtävänsä tekee. On hyvä miettiä ja käydä asioita läpi, vaikka kaikki ei ehkä päästä tähän näytölle tulekaan. Hyvä miettiä ja purata sen sijaan että kaikki vain patoutuisi päähän ja lopulta ei enää tietäisi siinä sekamelskassa mitä ajatella tai tuntea.

 Olen ollut aika itsekäs. Jo aiemmin huomasin sen ja teinkin muutosta asiaan ja otin asiaa puheeksi. Olin tajunnut että olin vain miettinyt mitä itse tunnen ja haluan ja valitettavasti taisin asiaa sen enempiä ajattelematta tai tiedostamatta pitää toista myös vähän ns. "itsestäänselvänä" mitä ei koskaan saisi tehdä. Keskityin vain niin itseeni liittyviin asioihin ja vanhoihin asioihin mitkä vaikutti siihen että en tiennyt olenko valmis suhteeseen. Kun tajusin asia se oli aika shokki. Tuli paha mieli ja myöskin pieni paniikki koska enhän oikeastaan yhtään tiennytkään mitä toinen haluaa! Olin vain ilmaissut haluavani yrittää etc. mutta en ollut kysynyt toisen mielipidettä, ajatuksia ja tunteita ollenkaan! Toisaalta nyt voi olla samanlaista tilannetta ilmassa aina kun ajattelen saamiani arpia. Aika luonnollisesti ajattelen mitä olen itse kokenut ja tuntenut ja joutunut rämpimään läpi. On kuitenkin asioita jotka varmasti jäänyt toisen mieleen ja jotka ei varmasti tunnu kauheankaan hyvältä. En tiedä minkä verran ne vaikuttavat häneen, mutta kerran hän on sanonut että ei annan asioiden vaikuttaa ja että koska luottaa. Ehkä itsenikin pitäisi vain päästää asioista irti. Tiedän että jos eräs asia olisi toisin päin niin se olisi aika paljon ajatuksia herättävä ja vähän kova paikkakin itselleni tietää sellaisia asioita ja jouduttua kokemaan sellasta. Ehkä mun pitäisi kunnioituksesta sitä kohtaan miten hän asiaa on käsitellyt ja pystyy olemaan ainakin päällisin puolin asian antamatta vaikuttaa asioihin niin yrittää haudata omia "juttujani". Tuntuu että olen tuonut liikaakin esille niitä asioita etc. Kuitenkin toisella on koko ajan ollut ne omat "juttunsa" mutta ei kuitenkaan mua muistuta niistä.

 Olen tuntenut vähän huonoa omaatuntoa kun olen edelleen keskittynyt aika paljon omiin asioihin mitkä vaivaavat mua tässä jutussa, vaikka olin jo silloin aiemmin tajunnut oman itsekkyyteni. Onneksi silloin heräsin siitä. Kuitenkin olen tainnut viime aikoina liikaa vatvoa asioita. Asioista on toki hyvä puhua ja ottaa puheeksi jos vaivaa mutta tuntuu etten ole viime aikoina oikein muuta tehnytkään. Olen antanut asioiden vaikuttaa aika paljon enkä ole panostanut niin paljon suhteeseen tai tehnyt sen eteen mitään. En ole varmastikaan ollut mikään helppoa kumppani viime aikoina.

 Puhdistan pöydän. Siivoan vanhat asiat arkistoon ja osan raahaan tai ainakin yritän raahata kaatopaikalle. Ehkä jotain joskus palaa haamuina takaisin mutta sitten vain yritän kestää sen. On aika kääntää uusi puhdas aukeama. Aika lopettaa valitus ja vanhoissa asioissa eläminen ja katsoa tulevaan. HÄN on enemmän kuin ansainnut sen. Anna anteeksi että olen ollut niin vaikea. En vain aina voi sille mitään miten ajatukset ja tunteet valtaa mielen. On ollut vaikeaa mutta ei sun pitäisi kaikesta joutua kärsimään ja kestämään.

 Yritän keskittyä niihin positiivisiin asioihin ja jos jotain meinaa mieleen tullakin niin pidän turpani kiinni. Jos aivan pakko niin aina voin täällä purata.

Toivottavasti tämä hyvä fiilis säilyy.